|
Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys ry (SVKK) on vuonna 1946 perustettu, voittoa tavoittelematon järjestö. SVKK:n missio on edistää yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä sekä maiden välisiä taloussuhteita Venäjällä ja Suomessa. SVKK:n visio on olla edelläkävijä.
SVKK toteuttaa missiotaan tarjoamalla yrityksille erilaisia tieto-, toiminta-apu-, vienninedistämis-, koulutus-, tiedotus- ja neuvontapalveluja. SVKK:n arvot ovat:
- Asiakaskeskeisyys
- Ammatillinen osaaminen
- Taloudellinen kannattavuus
SVKK toimii kaikkien toimialojen parissa ja palvelee kaikkia yrityksiä. Jäsenet ovat kuitenkin erikoisasemassa mm. saamalla alennuksia SVKK:n palveluista ja tuotteista sekä muita etuja esim. tiedotuksessa ja liiketoiminnan edistämisessä. Palvelujen käyttäjistä puolet on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, puolet (keski)suuria yrityksiä, joiden pääoma on yli 840.000 euroa. Jäsenistä sen sijaan 2/3 on pieniä ja keskisuuria yrityksiä.
SVKK toimii jäsenistönsä etujärjestönä. SVKK:n hallitus ja toimiva johto pyrkivät vaikuttamaan erilaisissa työryhmissä ja projekteissa kysymyksiin, jotka jarruttavat maittemme välisen kaupan kehitystä.
SVKK:n rahoitus tulee useasta eri lähteestä. Oma rahoitus, johon kuuluvat myös jäsenmaksut, muodostaa yli 80 %, loput vajaa 20 % tulevat Suomen Työ- ja elinkeinoministeriöltä.
SVKK:lla on (12/2009) yli 850 jäsentä, joista suomalaisia noin 750 ja venäläisiä yli 100.
|