Lemminkäinen on reilu rakennusalan työpaikka, jossa pääset rakentamaan toimivia ja turvallisia olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Meillä työskentelee yli 8 000 talonrakentamisen, infrarakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Oletko lemminkäismateriaalia?
Haemme Kotkan ja Kouvolan seudulle
Ylläpitopäällikköä
Vastaat talonrakentaminen-toimialan nimettyjen asiakkuuksien kiinteistö- ja toimitilajohtamisesta Kymenlaakson alueella. Tehtäviisi kuuluvat mm. palveluntuottajien ohjaaminen, käyttäjäyhteistyö, laadunvalvonta ja kustannusseuranta.
Sinulla on soveltuva koulutus, esimerkiksi rakennus- tai LVI-tekniikan alalta tai taloushallinnon koulutuksen lisäksi teknisen isännöitsijän tutkinto. Sinulla on vankkaa kokemusta vastaavista tehtävistä kiinteistöpalveluiden johtamisessa ja hallitset tekniseen ja hallinnolliseen isännöintiin liittyvät asiat. Työskentelyotteesi on asiakaslähtöinen ja yhteistyötaitosi ovat hioutuneet työkokemuksesi myötä. Tehtävän hoitaminen edellyttää raportointiosaamista sekä matkustusvalmiutta. Katsomme englanninkielen taidon eduksesi.
Meillä työskentelet vastuullisessa ja joustavassa työyhteisössä, jossa voit kehittyä alan ammattilaisena. Tarjoamme haastavia työtehtäviä, erinomaiset liikuntaedut sekä kattavat työterveyspalvelut.
Lisätietoja tehtävästä antaa kiinteistöpäällikkö Pekka Asikainen, puh. 02071 54255.
Hae tehtävää 12.2.2012 mennessä alla olevan linkin kautta.