Helsinki, Visma Services Oy
Visma tehostaa asiakkaidensa liiketoimintaa tarjoamillaan toiminnanohjauksen ja asiakkuuksienhallinnan tietojärjestelmillä sekä laadukkailla taloushallinnon ulkoistamispalveluilla. Kansainvälinen ja kehittyvä organisaatiomme tukee asiakkaidemme menestystä joustavien ja luotettavien ratkaisujen avulla.
Suomen Visma on osa pohjoismaista Visma-konsernia, jossa työskentelee yli 5 000 eri osa-alueiden asiantuntijaa ja, joka palvelee noin 320 000 asiakasta. Suomessa toimivat seitsemän tytäryritystä työllistävät yli 750 ammattilaista 34 toimipisteessä eri puolilla maata, sekä palvelevat yli 40 000 asiakasta.
Menestyksemme perustuu ennen kaikkea ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilökuntaan.
Toimintamme kasvaessa haemme
PALKANLASKIJAA
Koet palkanlaskennan omaksesi ja haluat kehittyä urallasi palkanlaskennan asiantuntijaksi. Tehtäviisi kuuluu asiakasyritysten palkanlaskennan lisäksi palkkakirjanpitoa sekä raportointia johdolle ja HR:lle.
Edellytämme sinulta asiakaspalveluhenkisyyttä, kaupallista koulutusta, aiempaa työkokemusta palkanlaskennan tehtävistä sekä vastuullista ja tarkkaa työtapaa.
Toivomme sinulta hyviä taitoja MS Office-ohjelmien käytössä. Arvostamme eri alojen työehtosopimusten tuntemusta. Katsomme eduksi palkanlaskennan ohjelmistojen, kuten Personec W:n osaamisen. Kansainvälisen asiakaskuntamme palveleminen edellyttää sujuvaa englannin kielen taitoa. Ruotsin kielen osaaminen on tehtävässä eduksi.
Tarjoamme sinulle haasteellisen ja mielenkiintoisen tehtävän nimettyjen asiakasyritysten parissa kansainvälisessä ja kasvavassa organisaatiossa, sekä hyvät henkilöstöedut. Toimitilamme sijaitsevat viihtyisissä tiloissa meren äärellä Helsingin Katajanokalla.
Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen.
Lisätietoja tehtävästä antaa Payroll Department Manager Marita Tenkanen, puh. 050-548 0453.
Hae tehtävään 28.5.2012 mennessä täyttämällä sähköinen hakulomake täällä.